WinWin

tuo ohjelmistoalan ammattilaisten uranedistäntään 20-luvulle päivätyn kulttuurillisen & taloudellisen ansainnanjaon alustan. 

Asiakastyöhön perustuvasta laskutuksesta kiinteä prosentuaalinen osuus käytetään palkanmaksuun. 

Laskutuksesta bruttopalkaksi muunnoksen yhteydessä lomavaraukset ja henkilösivukulut vähennetään, loppu maksetaan palkkana. 

Yhtiön osuudesta maksetaan vakuutukset, provisiot, työterveyspalvelut, työvälineet, hallintopalvelut sekä muut ostetut palvelut.

Kiinteä palkka ("takuupalkka") on tarkoitettu kuviteltuun tilanteen, jossa edellinen projekti on päättynyt eikä uusi ole vielä alkanut. Tällainen hetki voi jonain päivänä realisoitua, kun otetaan huomioon liiketoiminnan luonne. 

Lomapalkka lasketaan kertymisvuoden keskiansion mukaan (1.4. - 31.3.) 

LÄPINÄKYVYYS tarkoittaa sitä, että jokainen mallin piiriin kuuluva osapuoli tietää tarkalleen, minkä mekanismin varassa taloudellinen ansainta osapuolten kesken jaetaan.

FAIRSHARE tarkoittaa sitä, että malli nostaa bruttoansion sille tasolle mille se kuuluu. 

WINWIN kannustaa ammatillisen pääoman systemaattiseen kasvattamiseen. Se korostaa sisäistä yrittäjyyttä olematta formaatiltaan yrittäjävetoinen malli.