Töihin meille
KUINKA PROSSESSI KULKEE JA MITÄ SE VAATII?
Mikäli sinulla olisi kiinnostusta liittyä mukaan toimintaan, sovittaisimme markkinoilta sellaisen aloitustoimeksiannon, joka olisi ammatillisesti kaikin puolin luonteva jatko uralla. Ja tietysti mukavan pitkäaikainen. Meillä luonnollisesti seurataan markkinoita päivittäin ja ollaan aktiivisesti yhteyksissä asiakkaisiin ja kumppaniverkostoon.
Toiminnan käynnistämiseksi ei oikeastaan tarvittaisi muuta kuin keskinäinen hyväksyntä työsopimusluonnosta vasten. Tämän jälkeen käynnistäisimme edustukseesi osuvien toimeksiantojen matchaamisen sillä tavalla ja sen aikataulun puitteissa, mitä on erikseen sovittu.
Tyypillisesti työsopimus allekirjoitetaan siinä vaiheessa kun aloitusprojekti on vahvistettu, jolloin työt aloitetaan irtisanomisajan puitteissa (14 - 30 vrk). Vaihtoehtoisesti työsopimus voidaan allekirjoittaa työsopimusluonnoksen hyväksyntää vasten voimaanastuvaksi noin 1-3 kuukautta kalenteriajassa eteenpäin.
Asiaa voi tutkia ilman, että lähtökohtaisesti tarvitsee kovinkaan merkittävästi panostaa henkilökohtaista ajankäyttöä. Pidettäisiin tapaaminen verkossa ja sovittaisiin päätteeksi menettelystä. Panostus realisoituisi avoimiin hakuihin liittyvien haastattelujen muodossa. Yksittäistä toimeksiantohakua voi tutkia sitoumuksetta projektin tilaajan kanssa käytyyn verkkotapaamiseen saakka, jonka jälkeen tulee antaa sitova vastine.
Laitetaanko asia alulle ja katsotaan kuinka saadaan vietyä uraasi yhdessä eteenpäin?